AaroKustaanheimo

Tuliasedirektiivi ja Suomen laki

Julkaisin uudelleen tämän 4.5.2017 20:55 julkaisemani kirjoituksen.

Vastustan suomalaisten kiusaamista uudella lainsäädännöllä. Lippaat eivät ole koskaan aikaisemmin olleet Suomessa kiellettyjä tai luvanvaraisia, niillä ei ole ollut ikärajoja, eikä niiden kantamista yleisillä paikoilla ole rajoitettu. Vastuu ihmisten lainkuuliaisuudesta on mielestäni heidän itsensä lisäksi lainsäätäjillä.
Uusi EU:n asedirektiivi vaatii yli 10 patruunan pitkien aseiden ja yli 20 patruunan lyhyiden aseiden lippaiden rajoittamista. Monet suomalaiset  ymmärtävät, että lipasrajoitukset ovat jokseenkin turhaa kiusantekoa. Lippaita voi käyttää rekvisiittana  esimerkiksi airsoftissa  ja elokuvissa. Ne soveltuvat stressileluiksi latausharjoituspatruunoiden tai tyhjien hylsyjen kanssa. On olemassa airsoft-aseita ja paintball-merkkaimia,  joissa käytetään samankaltaisia lippaita kuin oikeissa aseissa. Lipasrajoitukset ovat monin tavoin juridisesti ongelmallisia.  Lippaaseen johon mahtuu kolmekymmentä 223 Remington  patrunaa sopii myös kymmenen .458 SOCOM patruunaa. Haulikon putkimakasiiniin mahtuu enemmän lyhyitä patruunoita kuin pitkiä. Joitakin lippaita voi käyttää sekä pitkissä, että lyhyissä aseissa.

Direktiivissä lippaita ja vyösyöttöisten aseiden patruunavöitä kutsutaan latauslaitteiksi, vaikka oikeampi nimitys olisi syöttölaite. Ne eivät varsinaisesti lataa asetta, vaan syöttävät patruunoita aseen tai aseen käyttäjän ladattaviksi.  Lipasrajoituksen kanssa olisi helpompi elää jos tulkittaisiin, että lippaiden osat irroittetuina toisistaan, eivät olisi lipas ja jos lippaiden rajoittamiseen laillisiksi riittäisi rajoittimen asentaminen ilman peruuttamattomia muutoksia lippaisiin.   
EU komissio ja neuvosto kuitenkin vaativat direktiiviin mukaan lipasrajoituksen.
Ehkä komission ja neuvoston jäsenetkin ovat ymmärtäneet lipasrajoituksen olevan melkein hyödytöntä harmien aiheuttamista, mutta he eivät vain ole asiasta välittäneet, koska he ovat olettaneet ettei heidän tarvitse vastata asiasta. EU komissiota ja neuvostoa ei valita vapailla vaaleilla. Minusta näyttää, että Euroopan unionista yritetään kehittää vähitellen totalitaarinen sosialistinen holhousyhteiskunta. Kielimuurikin vaikeuttaa hyvän EU-tason lainsäädännön luomista.

Aikaisemmin metsästäjät ovat luulleet, että aselakien kiristykset eivät koskisi heitä. Uuden asedirektiivin mukaan ei kuitenkaan saa metsästysperusteella myöntää lupia suurikapasiteettisen lippaan ja itselataavan aseen yhdistelmään. Direktiivi vaatii, että henkilöiltä, joilta löytyy hallusta suurikapasiteettinen lipas, olisi peruutettava B-luokan aseiden hallussapitoluvat, jos he eivät kuulu poikkeusten piiriin. Se on ainoa rangaistusluontoinen seuraamus mitä se vaatii lippaiden hallussapidosta. Se ei vaadi sakkoja, vankeutta eikä edes lippaiden takavarikointia. C-luokan aseilta kuitenkin edellytetään ilmoituksenvaraisuutta, eikä niiden hallussapitolupia tarvitse peruuttaa vaikka luvanhaltijalta löytyisi suurikapasiteettinen lipas.  Itse toivon, että lippaiden hallussapito pidettään de jure laillisena,  jos ei ole lupia B-luokan aseisiin. Niitä on nytkin paljon laillisesti yksityisomistuksessa.
Parasta olisi määritellä lipasrajoitukset suomen lakiin niin, että niistä olisi mahdollisimman vähän harmia. Perustuslain mukaan kaikki Suomen kansalaiset ovat maanpuolustusvelvollisia, jolloin heidät voitaisiin määritellä poikkeuksen piiriin. Koska Puolustusvoimat joutuu maksamaan vuokraa varastotiloista, on mielekästä että vähäarvoista sotilaskäyttöön soveltuvaa materiaalia on ihmisillä kodeissa. Jos tulee vakava hätätilanne niin voitaisiin järjestää keräyksiä, joilla saadaan puolustusvoimille lisää materiaalia. Urheiluammuntaperusteella voi myös myöntää lupia suurikapasiteettisten lippaiden ja itselataavan  aseen yhdistelmään.
Toivon, että historiallisesti arvokkaita esineitä ei turmeltaisi romuttamalla tai deaktivoimalla. Esimerkiksi harvinaisia Neuhausen konepistooleita on heikosti deaktivoituna yksityisessä omistuksessa. En hyväksy niiden uudelleen deaktivoida, koska deaktivointi nykyisen EU asetuksen  mukaisesti on  käytännössä romuttamista. Ne olisikin parasta luvittaa sarjatuliaseiksi, kun ne siirtyvät pois nykyisiltä omistajiltaan. Keräilyperusteella voidaan myös myöntää lupia A-luokan aseisiin.

Kiitos Jussi Halla-aholle siitä, että hän on päättäväisesti vastustanut suomalaisia koskevia muutoksia tuliasedirektiiviin.
Hankkikaa nyt isoja lippaita jos haluatte. Vuoden päästä niitä ei ehkä enää voi laillisesti hankkia.

http://firearms-united.com/2016/07/13/no-hc-mag-ban/
http://www.suomenasehistoriallinenseura.fi/news/317/87/Euroopan-parlamen...
http://www.suomenasehistoriallinenseura.fi/news/316/87/EU-n-asedirektiiv...
http://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=CELEX%3A32015R2403
http://www.suomenasehistoriallinenseura.fi/uploads/uutiset/FI_Direktiivi...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat